Välikysymyksen lääkinnällisen kuntoutuksen ohjauksesta ja organisoinnista esitti Suomen Suomen Tule ry:n puolesta toimitusjohtajaKaarina Laine-Häikiö Suomen Reumaliitto ry:stä. Vastaajana toimi ylitarkastaja Hanna Nyfors Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Kaarina Laine-Häikiö totesi kuntoutuksen laadussa ja määrässä olevan puutteita. ”Kuntoutuksen hajanaisuus ja toimijoiden välisen koordinaation puute ovat olleet tiedossa jo vuosien ajan”, hän totesi ja esitti pitkä listan kuntoutuksen järjestämiseen liittyviä epäkohtia: Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välinen tiedonkulku takertelee ja vastuunjako on epäselvä. Tämä näkyy mm. hoitoketjujen katkeamisena ja kuntoutuksen puuttumisena. Kuntoutussuunnitelmien tasossa on parannettavaa, eikä suunnitelmia tehdä riittävästi. Lisäksi kuntoutuksen taso on kirjavaa. Kuntoutus myös vähenee siirryttäessä Kelan piiristä kuntien vastuualueelle, ja ihmiset pääsevät kuntoutukseen lähes aina liian myöhään.

Laine-Häikiö muistutti, että Kuntoutusasiain neuvottelukunta on asetuksen mukaan kuntoutukseen liittyvien tahojen yhteistoimintaelin.

Neuvottelukunnan merkitys näkyvänä koordinoijana on kuitenkin vähentynyt. Laine-Häikiö painotti, että myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudessa lainsäädännössä kuntoutuksen tulee olla selkeästi mukana ja monikanavaista rahoitusta on tarpeen yksinkertaistaa kuntoutusta tukien.

Kysymys:

Mihin toimenpiteisiin ministeriö aikoo ryhtyä lääkinnällisen kuntoutuksen ohjauksen ja organisoinnin kehittämiseksi, niin että tulevissa uudistuksissa kuntoutukseen kanavoituu riittävä ja läpinäkyvä rahoitus, ja että asiakkaat saavat ajoissa tarpeen mukaista kuntoutusta osana toimivaa hoitoketjua sekä asianmukaiset kuntoutussuunnitelmat?

Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Hanna Nyfors aloitti vastauspuheenvuoronsa toteamalla, ettei kuntoutus ole koskaan valmis: monikanavainen, monialainen ja moninainen se kuitenkin on. Kuntoutus on oppialana vakiintunut mutta hajallaan, tieteen alana se ei ole vielä vakiintunut, Nyfors totesi. Kuntoutusta käsittelevien Käypä Hoito -suositusten laatimiseksi tarvitaan vielä paljon todennettua tutkimustietoa.

Jotta kuntoutusta voidaan kohdentaa oikein, on tarpeen kehittää sairauskohtaisia toimintakyvyn arviointia ja mittaamista ohjaavia menetelmiä, Nyfors korosti ja kertoi, että STM, Kela ja Suomen Kuntaliitto ovat rahoittaneet vuodesta 2007 lähtien THL:n (aiemmin KTL) koordinoimaa TOIMIA–hanketta. Hankkeen tarkoituksena on arvioida tutkittuun tietoon perustuvia mittareita ja luoda mittareista koostuva tietokanta.

Nyfors muistutti myös, että historiallisen kehityksensä tuloksena kuntoutus on osa monikanavaisesti rahoitettua sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Lainsäädäntöä on rakennettu eri aikakausina, parannettu sen osia ja viimeksi kuntoutuslainsäädäntöä on muutettu v. 2005, jolloin Kelan kuntoutuslakeja uudistettiin. ”Koska kuntoutuksesta säädetään erillislakeina, on vaarana ja mahdollisuutena ollut myös sen jääminen irralliseksi osaksi terveydenhuollon kokonaisuudesta”, Nyfors totesi.

Viime vuosina on kuntoutusta kohtaan esitetty kasvavia vaatimuksia erityisesti asiakaslähtöisyyden, vaikuttavuuden ja yhteistyön kannalta. Pääministeri Vanhasen II hallituskaudella on käynnistynyt laajoja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä rakenteita että sisältöjä uudistavia ohjelmia. Kuntoutuksen kokonaisuus tulee olemaan hyvin tärkeä kaikissa näissä valmistelutöissä, Nyfors painotti. Tavoitteena on, että selkeästi määritellään kuntoutuksen järjestämisvastuu ja yhteistyö sekä erityissäännökset niin terveydenhuoltolakiin kuin myös sosiaalihuoltolakiin. Lääkinnällisen kuntoutuksen säädökset tulevat osaksi terveydenhuoltolakia.

Nyfors mainitsi myös, että hallituksen puolen välin arvioinnissa helmikuussa 2009 on kirjattu seuraavaa: selkiytetään kuntoutuspalvelujen järjestämistä eri tahojen kesken sekä asiakkaan oikeutta palveluun ja toimeentuloon kuntoutuksen aikana.

STM on käynnistänyt helmikuussa myös selvitysmiestyön maamme kuntoutuslaitosten tilanteen arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Kuntoutuslaitosjärjestelmä on syntynyt suurelta osin järjestöjen käynnistämänä veteraanikuntoutuksen toimeenpanoa varten. Kuntoutuslaitosjärjestelmä on hyvin kattava: veteraanikuntoutukseen käytettyjen paikkojen kohtalo tulee lähivuosien tehtäväksi.

Suomessa on lainsäädännöllä turvattu kuntoutuksen paikallistason yhteistyö. Ensimmäisen kerran laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annettiin 1990-luvun alussa ja sitä uudistettiin 2000-luvun alkupuolella. Keskeistä laissa on kuntoutuksen palvelujen koordinointi ja toimijoiden yhteistyö paikallistasolla, asiakasyhteistyöryhmään kuuluvien tahojen määrittely ja asiakkaan asema. Monilla paikkakunnilla yhteistyöryhmä toimii aktiivisesti. Ministeriö ohjaa aluehallintoviranomaisten valvontatehtävää: erityistä huomiota kiinnitetään kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikuntien ja työryhmien toimivuuteen ja yhteistyöhön.

Sata-komitean ehdotusten mukaisesti ministeriö on käynnistänyt Kelan kuntoutuslain muutosvalmistelut, Nyfors totesi. Kuntoutuspsykoterapia työ- ja opiskelukyvyn edistämiseksi mahdollistunee lakisääteisenä palveluna vuonna 2011. Vaikeavammaisten 65 vuotta täyttäneiden kuntoutuksen ikärajaa tullaan korottamaan 67 ikävuoteen.

Kuntoutusta kehitettäessä laajemmin potilas- ja vammaisjärjestöt toimivat asiantuntijatahona asiakkaan äänen esille tuomisessa, Nyfors jatkoi. Yhteistyö järjestökentän kanssa on välttämätöntä ja ministeriö tekee monialaista yhteistyötä kuntoutusasiain neuvottelukunnassa.

Lopuksi Nyfors korosti, että kuntoutussuunnitelma on keskeinen osa laadukasta kuntoutusta. Lääkärin, moniammatillisen työryhmän ja asiakkaan kanssa yhdessä laaditun kuntoutussuunnitelman tulisikin olla se varsinainen työpaperi, jossa sovitaan kuntoutuksen järjestämisestä ja aikataulusta sekä siitä, kuka tai ketkä siihen osallistuvat. Suunnitelman toteutumisen seuranta on olennainen osa kokonaisuutta. STM on käynnistämässä myös monikanavaisen rahoitusmallin kriittisen arvioinnin.

”Ilahduttaa, jos kuntoutuksen ohjaukseen kiinnitetään huomiota”, totesi Kaarina Laine-Häikiö kommenttipuheenvuorossaan. Samalla hän haastoi ministeriötä kysyen, missä koko lääkinnällisen kuntoutuksen laajan tehtäväkentän vastuu on.

Yleisön puheenvuoroissa nousi esiin etenkin huoli korvamerkityn rahan puuttumisesta: ”Kaikki raha, joka ei ole korvamerkittyä, katoaa jonnekin, eikä se ole hoito, mihin rahat katoavat”, todettiin. Huolta herätti etenkin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämisvarojen siirtäminen Kelalta kuntiin, jolloin toiminnan jatkuvuus koettiin vakavasti uhatuksi. Myös ministeriön ohjausvastuuta peräänkuulutettiin.

Tähän Hanna Nyfors vastasi yksiselitteisesti, että jakamaton ohjausvastuu kuuluu ministeriölle, toteutusvastuu kunnille