Kuuluuko kuntoutus kaikille?

Nykytila ja sen korjaustarpeet

051 TULE parlamentti 2011

Koulutuspäällikkö Matti Tuusa, Kuntoutussäätiö.

– Olen itse toiminut kuntoutusalalla 30 vuotta. Joskus kauan sitten jo puhuttiin näistä asioista – olemmeko palanneet samoihin kehiin? kysyi koulutuspäällikkö Matti Tuusa esityksensä avaukseksi.
– Viimeksi kuluneiden 50–60 vuoden aikana on tapahtunut paljon kehitystä. Kuntoutusjärjestelmämme on laaja, monipuolinen toimintakokonaisuus, Tuusa totesi. Keskeiset haasteet liittyvät nykyisen kuntoutusjärjestelmän laaja-alaisuuteen.
– Tausta-ajatuksena on universaalisuus, yhdenvertaisuus, normalisaatio ja integroiminen yleisiin palvelujärjestelmiin. Kuntoutusjärjestelmä toimii useilla hallinnon aloilla ja siihen liittyy laaja lainsäädäntö- ja sopimuspohja, monia palvelujen järjestäjiä ja palveluntuottajia – kuka sen kokonaisuuden hallitsee? ihmetteli Tuusa.
Kuntapalvelut ovat muuttuneet paljon – keskitetystä mallista on siirrytty hyvin kuntakohtaisiin malleihin. Tuleeko kunta- ja palvelurakenteiden muutos eriyttämään kehitystä entisestään?
– Palvelujen kunta- ja seutukohtainen vaihtelu suurta, mikä aiheuttaa eriarvoistumista.
– Kolmannella sektorilla on iso rooli palvelutarpeiden esiin nostajana, uusien palvelujen kehittäjänä ja vertaistuen tarjoajana, Tuusa korosti.
– Johtaako kehitys palvelutuotannon keskittämiseen suurille tuottajille – etääntyvätkö vertaistuen tuottajat (eli 3. sektori) palvelutuotannosta? jatkoi Tuusa kysymyksenasetteluaan.
– Ammatillista kuntoutusta koskevan lainsäädännön uudistus (2004) on täsmentänyt vastuuta ammatillisesta kuntoutuksesta ja työllistymisen tukemisesta. Terveydenhuollon kuntoutusvastuu on lisääntynyt ja täsmentynyt – mutta löytyykö perusterveydenhuollosta riittävästi kuntoutusosaamista?
– Työterveyshuolto on avainasemassa työssä olevien kuntoutuksessa: työterveyshuollon kuntoutus- ja palveluohjausosaamiseen on panostettava, Tuusa painotti.
– Moniammatilliset yhteistyökäytännöt ovat vakiintumassa julkisissa palveluissa.

Lopuksi Tuusa listasi keskeisiä kehityssuuntia:

  1. asiakkaan aseman vahvistaminen kuntoutuksessa
  2. kriteerit, joilla päästään mahdollisimman varhain kiinni kuntoutustarpeeseen
  3. palvelujärjestelmän uudelleenrakentaminen: järjestelmäkeskeisyyden tilalle asiakkaiden tarpeiden ja palveluprosessin pohjalta rakentuvia toimintamalleja

Esimerkki väliinputoajista. Potilasjärjestöjen edustajan kokemuksia ja näkemyksiä.
– Osteoporoosista on mahdollista kuntoutua, mutta se vaatii sitoutumista omahoitoon. On tiedettävä, millaista sairautta

Varapuheenjohtaja Tuija Räsänen, Pääkaupunkiseudun Osteoporoosiyhdistys.

Varapuheenjohtaja Tuija Räsänen, Pääkaupunkiseudun Osteoporoosiyhdistys.

sairastaa ja miten sitä hoidetaan. Liikunta, D-vitamiini, kalsium ja kaatumisten ehkäisy ovat tärkeitä, mutta miten osteoporoosipotilas voi saada tukea nikamamurtumien hallitessa elämää? Mikä on julkisen terveydenhuollon rooli, kun sairaus tai vamma on heikentänyt mahdollisuuksia selviytyä arjessa, peräänkuulutti Tuija Räsänen.
– Kela on aiemmin tukenut myös osteoporoosisairaiden kuntouttamista. Kelan mukaan resurssit eivät kuitenkaan enää riitä, vaan potilasjärjestöjen on mahdollista järjestää sopeutumisvalmennuskursseja RAYn tuella. Tällä hetkellä lääkäri määrää lääkityksen, mutta 400 000 osteoporoosia sairastavan suomalaisen kuntoutus jää pienellä henkilöstömäärällä toimivan potilasjärjestön vastuulle. Miksi osteoporoosikuntoutujat on syrjäytetty kuntoutuksesta? kysyi Tuija Räsänen.

Kuntoutuksen tavoitteet harhautuneet, ihmis- ja tasa-arvo kadoksissa?
Myös Sirkka-Liisa Karppi käynnisti esityksensä kysymyksillä:
– Kuntoutuksen asiantuntijat: onko kuntoutuja remontoitava kone, jota pitää korjata niin, että se pystyy pitämään nitisevää, natisevaa toimintaansa yllä myös kuntoutuksen jälkeen?
Miksi kuntoutamme? Paljon on puhuttu aiheesta, mutta haluaisin mieluummin nähdä käytettävän termiä kuntoutua kuin kuntouttaa. Viimeksi mainitulla sanalla on kuitenkin tarkempi sisältö siitä, mitä kuntoutujalle on nykyisin tarjolla.
Karppi tähdensi, että kuntoutuja ei ole pelkästään tule-elimistönsä rakentama kone, joten kuntoutuksessa on otettava ihminen huomioon bio-sosiaalis-psykologisena kokonaisuutena.
– Mitä ihminen itse toivoisi kuntoutuksen sisältävän myös psykososiaalisen puolensa hoitamiseksi?

 Liikuntatieteiden maisteri Sirkka-Liisa Karppi, Suomen Selkäliitto.

Liikuntatieteiden maisteri Sirkka-Liisa Karppi, Suomen Selkäliitto.

– Liikuntatieteiden maisterina olen kulkenut pitkän matkan tästä fyysisestä uskosta suureen epäuskoon. Aina vedotaan siihen, ettei ole resursseja – onko meillä resursseja tehdä kuntoutusta, joka ei täytä tavoitettaan? Kuntoutuja joutuu yksin kipristelemään ongelmiensa kansa, ja motivoitumaan siihen fyysiseen kuntoutukseen, Karppi kuvaili kuntoutujan todellista, arkista problematiikkaa.
– Kuvitelkaa oma aamu: kaikki rassaa, on harmaata, ja sitten pitäisi lähteä ilolla fyysiseen toimintaan. Kuka asettaa kuntoutuksen tavoitteen? Se on se kuntouttaja! Kuinka usein kysytään kuntoutujalta, mitä hän haluaa, mihin hän pyrkii?. Ei tavoite ole kuntoutujan toimintakyvyn ylläpitäminen: hän haluaa apua selkeästi konkreettisempiin, kapea-alaisiin kysymyksiin: miten saan kengät jalkaan, miten saan tavarat ylähyllyltä – miten selviän arjessa!

– Kuntoutuja täytyy ottaa mukaan kuntoutuksen suunnitteluun. Kun joitakin tavoitteita on saavutettu, motivaatio kasvaa, ja voidaan mennä kohti seuraavia tavoitteita.

Karppi tähdensi myös isoa ajankohtaista kysymystä, ketä kuntoutetaan.
– Työterveyshuolto hoitaa työikäisten kuntoutuksen. Yli 65-vuotiaat eivät sitten tarvitsekaan kuntoutusta? On paljon ihmisiä, jotka tarvitsisivat ja hyötyisivät kuntoutuksesta, ja aivan varmaa on, että siitä tulisi myös taloudellista hyötyä.
– Kuntoutus on sijoitus myös tässä talouspoliittisessa tilanteessa, mutta hyvin toteutettu kuntoutus on hyvä ja tuottava sijoitus, Karppi korosti.

Kansanedustajan puheenvuoro

Johanna Karimäki, Vihreä Liitto.

Johanna Karimäki, Vihreä Liitto.


Kansanedustaja Johanna Karimäki kävi esityksensä varrella läpi hallitusohjelmaan sisältyviä kuntoutusta tukevia kohtia.

Karimäki käsitteli kunta- ja palvelurakenneuudistusta, johon sosiaali- ja terveyspalvelurakenteen uudistus sisältyy. – On tärkeää taata tasa-arvoiset palvelut. Se on yksi tärkeimpiä ja suurimpia haasteita, jotta Suomi olisi jatkossakin jokaiselle asukkaalle hyvä maa. Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa halutaan korostaa kuntien vastuuta. Vastuu on joko kunnilla tai kuntien muodostamilla SOTE-alueilla.
– Yksi selkeä haaste on rahoituksen monikanavaisuus ja järjestelmien päällekkäisyys: hallitusohjelman mukaisesti tehostetaan terveydenhuollon sosiaalivakuutuksen ja kuntoutustoimijoiden yhteistyötä ja panostetaan toimivien palveluketjujen muodostamiseen. Asiaa selvitetään työryhmässä, johon on tärkeää saada tule-järjestöjen kantoja mukaan, korosti Karimäki.

– Lääkekorvausjärjestelmää uudistetaan siten, että siitä hyötyvät eniten paljon lääkkeitä käyttävät eivätkä pienituloiset joudu kärsimään, Karimäki jatkoi.
– Yksi erinomaisen hyvä kirjaus hallitusohjelmassa on, että arvioidaan Kelan vaikeavammaisten kuntoutuksen 65 vuoden ikärajan korottamista 68 vuoteen. Tässä olivat monet terveysjärjestöt aktiivisia, Karimäki kertoi.

YLEISÖKESKUSTELU

Hannele Tverin.

Hannele Tverin.

Hannele Tverin Huoltoliitosta kommentoi Sirkka-Liisa Karpin esitystä:
– Nykyaikaisessa kuntoutuksessa asiakas on mukana ja viimeaikaisessa kuntoutuksessa myös psykososiaaliset kannat on otettu huomioon.

Esa-Pekka Takala.

Esa-Pekka Takala.

Työterveyslaitoksen Esa-Pekka Takala kommentoi kuntoutusjärjestelmän monikanavaisuutta:
– kuntoutuksen puolelta todettiin, että järjestelmä on monikanavainen ja monimutkainen. Kuntoutusketjuihin ihmiset eivät löydä, tai eksyvät pahimmillaan labyrintteihin. Kuntoutukseen pitäisi kehittää reittioppaita kuten liikenteeseen!