Tule-parlamentti 8.12.2009
Avauspuheenvuorot

Eduskunnan Tules-ryhmän puheenjohtaja Eero
Akaan-Penttilä toivotti Tule-parlamentin osallistujat tervetulleiksi
avauspuheenvuorossaan.
”Taidamme olla samassa uskossa kaikki tässä salissa”, hän
totesi viitaten uskoon liikunnan merkityksestä. Kyse ei tosin ole pelkästä uskon
asiasta, sillä vakaa tutkimusnäyttö vahvistaa aktiivisen liikkumisen elämää
pidentävän vaikutuksen. Akaan-Penttilä viittasi puheenvuorossaan muun muassa
tuoreeseen tutkimustulokseen, joka todistaa, että aktiivinen liikkuminen estää
ihmisen geeneissä olevia telomeerejä lyhenemästä. Mitä pidempiä telomeerit ovat,
sitä paremmin ne ehkäisevät ikääntymisen vaikutuksia.
Akaan-Penttilä viittasi lyhyesti myös muihin artikkeleihin
ja tutkimuslähteisiin, jotka kannustavat ihmisiä pitämään huolta terveydestään
ja hyvinvoinnistaan liikkumalla. ”Luvattoman vaikeaa on ollut saada 80 %
väestöstä mukaan liikkumaan”, hän kuitenkin lopulta totesi huolenaiheenaan.

Suomen Tule ry:n puheenjohtaja Markku Hakala
muistutti omassa puheenvuorossaan Suomen Tule ry:n suuresta ponnistuksesta,
Kansallisesta Tule-ohjelmasta (KTO). Ohjelman ydinviesti on: ’Tule-terveys on
terveyden perusta’. Painonhallinta, liikunta ja omasta kunnosta huolehtiminen
ovat avaimia sekä tule-terveyteen että yleisimpien kansantautien ehkäisyyn.
Hakala korosti tuki- ja liikuntaelinsairauksien merkitystä
kansantautina: ne aiheuttavat kolmasosan kaikista sairauspoissaoloista – siis
peräti 50 % enemmän kuin mielenterveysongelmat. ”Ellei tietoisuus asiasta
lisäänny, ongelmat kasvavat, kun suuret ikäluokat tulevat kremppaikään”, Hakala
tähdensi.
Hakala esitteli yleisölle Ilkka Vuoren innovaatiosta
lähteneen Tule-parlamentin rakenteen, joka edellisvuosien esitelmien sijaan
perustui parlamentin istunnon rakenteelle. Puhemiehenä toimi valtioneuvos
Riitta Uosukainen, ja Suomen Tule ry:n pääsihteeri Ilkka Vuori kutsuttiin
valvomaan istunnon ’perustuslaillisuutta’.

Valtioneuvos, Tule-parlamentin puhemies Riitta
Uosukainen tervehti yleisöä todeten: ”Tämä on kaikkien asia.” Tule-vaivat
osoittautuivat rouva puhemiehelle myös henkilökohtaisesti läheisiksi, sillä
hänen oikeassa keskisormessaan oli juuri todettu nivelrikko. Uosukainen ryyditti
aihetta siteeraten Helena Anhavan runoa: ”Nivelrikot sormissa,
kirjoittavan ihmisen kunniamerkit.”
Rouva puhemies esitteli yleisölle Tule-parlamentin säännöt,
jotka poikkesivat hieman eduskunnan täysistunnon käytänteistä. Jotta aika
saataisiin riittämään kaikille välikysymysten esittäjille ja vastaajille,
puheenvuorot kellotettiin tarkasti. Välikysymyksen esittämiseen sai käyttää
aikaa kuusi minuuttia, vastaukseen toiset kuusi. Molemmat osapuolet saivat tämän
jälkeen oman, kahden minuutin mittaisen kommenttipuheenvuoronsa.
Yleisökysymyksille jäi aikaa neljä minuuttia, jolloin jokainen välikysymys
saatiin käsiteltyä 20 minuutissa.

Kongressiajan ottoon Suomen Tule ry:n pääsihteeri,
KTO-koordinaattori Ilkka Vuori oli kehitellyt uuden innovaation:
teräsmuna (teräksinen munakello) mittasi aikaa säälimättömän tarkasti, vihreä,
keltainen ja punainen liikennevalo puolestaan ilmaisivat puhujille, milloin oma
vuoro uhkasi päättyä. Kongressiajan ottoon tarkoitettuja innovatiivisia
välineitä käytti armottoman tarkasti Liikuntatieteellisen Seuran pääsihteeri
Kari Keskinen.

|