Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat runsaasti kuntoutuksen tarvetta työkyvyn palauttamiseksi sekä sosiaalisen selviytymisen, elämän laadun ja tasa-arvon parantamiseksi. Kuntoutuksen tarve pitäisi havaita terveydenhuollossa tutkimusten ja hoidon yhteydessä. Perus- ja erikoissairaanhoidon tehtävänä on vastata välittömästi sairaanhoitoon liittyvästä lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja apuvälineistä.

Työterveyshuollon tehtävänä on antaa neuvontaa ja ohjausta sekä lääkinnällisen kuntoutuksen palveluja samoin kuin osallistua työkykyä ylläpitävään toimintaan. Yli 65- vuotiaiden kuntoutuksesta päävastuu on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolla. Kelalla on lakisääteinen velvoite kustantaa vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta, vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta ja harkinnanvaraista kuntoutusta. Muita kuntoutuksen vastuutahoja ovat työeläkelaitokset, vakuutusyhtiöt, työhallinto sekä sosiaali- ja koulutoimi.

Kuntoutuksen kustannukset ovat suuret. Kela järjesti ja maksoi tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien henkilöiden kuntoutuksen kustannuksia vuonna 2005 yhteensä 81,7 miljoonalla eurolla. Suurimmat kustannukset aiheutuivat selkäsairauksista (34 miljoonaa euroa), nivelreumasta (11,8 miljonaa euroa), nivelrikosta (5,9 miljoonaa euroa) ja fibromyalgiasta (2,9 miljoonaa euroa). Kelan maksamat kuntoutusrahakustannukset tule-sairauksissa olivat vuonna 2005 yhteensä 17,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 Kela korvasi fysioterapiaa 17 miljoonan euron arvosta. Vuosittain avohoidon fysioterapiaa toteutetaan yli kaksi miljoonaa hoitokertaa. Noin kahdeksan miljoonaa euroa fysioterapiasta käytetään selkä- ja iskiaskivun hoitoon. Suurin osa muista fysioterapiakustannuksista kuluu nivel- ja pehmytosakipujen hoitoon, ja vain pieni osa avofysioterapiasta käytetään neurologisten sairauksien hoitoon.

Kuntoutuksen alueella on tapahtunut myönteistä kehitystä lainsäädännössä, mikä on laajentanut kuntoutuksen aiheita ja kuntoutukseen oikeutettujen piiriä. Kuntoutuksen toimintatapojen ja menetelmien vaikuttavuus on lisääntynyt. Kuntoutuksen asema ja voimavarat ovat kuitenkin tarpeeseen nähden riittämättömät ja kaikki kuntoutusta tarvitsevat eivät ole siihen lakisääteisesti oikeutettuja. Työikäisten kuntoutuksessa tarvitaan entistä parempaa yhteistyötä työpaikkojen, työterveyshuollon, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntouttajien välillä.

Lähitulevaisuudessa on ratkaistavana useita suuria haasteita. Kuntoutuksen tarvetta lisää mm. iäkkäiden osuuden kasvu työvoimassa sekä iäkkäiden henkilöiden, omaishoitajien määrän ja maahanmuuttajien määrän kasvu väestössä. Kuntoutusetuuksien ja palvelujen saannin tasa- arvoisuudessa on puutteita. Työelämän kasvavat vaatimukset aiheuttavat tarvetta lisätä mahdollisuuksia kuntoutuksen varhaiseen aloittamiseen, kehittää kuntoutuksen sisältöjä ja lähentää sitä työyhteisöihin.

Työterveyshuollon osuuden lisääminen kuntoutuksen toteutuksessa
edistäisi kehitystä tähän suuntaan. Väestön
lihominen ja runsas alkoholinkäyttö tulevat osaltaan lisäämään
kuntoutuspalvelujen tarvetta. Kuntoutuksen
vaikuttavuuden lisäämiseen kohdistuu suuria paineita ja
luottamusta kuntoutuksen hyödyllisyyteen olisi voitava
parantaa kilpailtaessa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen
määrärahoista ja työvoimasta. Osittain terveyden- ja sosiaalihuollon
henkilöstön vähäinen kiinnostus ja luottamus
kuntoutukseen johtuu koulutuksen puutteellisuudesta.
Avokuntoutuksen osuuden lisääminen saattaisi pienentää
kustannuksia ja tuoda toiminnan lähemmäksi kuntoutettavien
elinpiiriä. Kuntoutusjärjestelmän hajanaisuus, vastuun
ja voimavarojen pirstoutuminen ja kuntoutusprosessien
eri vaiheiden kankeus aiheuttavat tehokkuuden
vähenemistä ja kuntoutustarpeen havaitsemisen, oikeaaikaisen
aloittamisen ja tyydyttämisen puutteita.